Lauantaina ajelimme vuoden näyttelytauon jälkeen Ylivieskaan. Olin ilmoittanut Riimin näyttelyyn jopa puolitoista tuntia ennen ilmoittautumisen sulkeutumista, kun hoksasin, että sehän on ihan kivassa karvassa. En tosin tullut ajatelleeksi, että lomailu mökillä saa koiran näyttämään enemmän peikolta kuin näyttelytähdeltä, mutta motivaationa näyttelyyn lähdölle oli myös Taina-kasvattajan ja muun porukan näkeminen. Rimpe esiintyi oikein kivasti. Arvostelu ei paljon hyvää koirasta löytänyt, enkä allekirjoita kyllä ollenkaan esim. niukkoja takakulmauksia, mutta arvosanaan (EH) oltiin kuitenkin ihan tyytyväisiä. Mukana näyttelyssä oli turistina myös pikku-Lysti, joka kävi esittäytymässä sukulaisille.

Lysti 6 kk, Riimi ja Pinni (Picnic Eloisa Aisha)

Sunnuntaina suuntasimme nenät kohti Vaalaa, jossa oli australianpaimenkoirien järjestämä luonnetesti. Riimi oli toinen koira heti aamusta, joten säästyimme hyvin laukausten kuulemiselta, vaikka jo ensimmäisen koiran laukausten jälkeen Riimi nosti kierroksia: nomea, jee! Pettymys taisi olla suuri, kun riistan sijaan pikkukoira joutuikin ties mihin inhottaviin tilanteisiin. Luonnetestia tuntemattomille vinkkinä, että uusimmassa Koiramme-lehdessä oli mielestäni erinomainen artikkeli aiheesta.

Koe alkoi tuomarin kyselyillä Riimin asemasta laumassa, harrastuksista ja asuinoloista. Sen jälkeen Wilhelmiina Virolainen kutsui Riimin luokseen, ja Rimpe meni innoissaan kiehnäämään tuomarin jalkoihin. Luoksepäästävyyttä mitataan läpi testin, mutta myös alun kutsuminen vaikuttaa arvosteluun. Riimi on kaikkien kaveri kyselemättä, joten pikkukoiralle tuomioksi "hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin". Sen jälkeen tuomari otti puisen kepin, jolla alkoi leikittää Riimiä. Riimi pyöritti itseään ja vähän varovasti otti keppiä suuhunsa, joten leikkiväline vaihdettiin patukkaan. Vieläkään Riimi ei oikein lähtenyt tuomarin kanssa leikkimään, vaan empi, onko sillä lupa tarttua tosissaan patukkaan. Leikitin itse koiraa, jolloin se riekkui tavalliseen tapaan täysillä patukan perässä, mutta tämän jälkeenkään ei suostunut tuomarin kanssa kunnolla riehumaan. Taisteluhaluksi tuli "kohtuullinen", minkä tuomari sanoi riittävän hyvin koiran "moottoriksi". Eipä kyllä ole koskaan tuntunut, että tuon koiran kanssa moottori piiputtaisi, joten olen täysin samaa mieltä. :)

Seuraavana vuorossa oli kelkkatesti, jossa epämääräisen näköistä hahmoa vedetään kelkalla kohti koiraa ja omistajaa. Omistaja ei saa reagoida mitenkään. Riimi säikähti kelkkaa todella paljon ja räksytti ihan hirveästi. Kun kelkka pysäytettiin, se jäi pienen matkan päähän kelkasta haukkumaan. Kun minä menin kyykkyyn, koira tuli tutkimaan kelkkaa hieman, mutta jatkoi katkonaista haukkumista. Lopuksi kävelimme kelkan ohi niin, että koiralla oli mahdollisuus nuuhkaista kelkkaa, eikä Riimi siinä vaiheessa väistänyt enää ollenkaan. Tämän testin lisäksi koiran toimintakykyä mittasi testin myöhemmässä vaiheessa ollut pimeä huone. Riimiä ei oikein napannut lähteä etsimään minua, kun helteisenä päivänä huoneen vieressä ollut käytävä oli mukavan viileä... Lopulta tuomarin kutsusta Riimi tuli huoneeseen ja "löysi" minut. Näiden perusteella koiralle toimintakyvyksi "kohtuullinen", mikä mielestäni kuvaa Riimiä oikein hyvin.

Kelkan jälkeen testissä oli vuorossa puolustushalua mittaava koe, jossa tuomari hyökkää kohti omistajaa kepin kanssa. Osasin odottaa, että Riimi jonkinverran puolustaisi minua, mutta koiran voimakas reaktio silti yllätti. Tuomareista Jorma Kerkkä hyökkäsi minua kohti, ja välittömästi laukairi Riimissä haukkumisreaktion. Videolta näkyy, kuinka koira loppuun asti pysyy minun etupuolellani, eikä anna tippaakaan periksi, vaikka hyökkääjä tulee lähemmäs ja lähemmäs. Kun tuomari lopetti hyökkäyksen, Riimi antoi hänen rapsutella itseään, mutta muisti sitten vähän matkan päässä olleen kelkan ja poksui sitä kohti. :) Tuomaria kohtaan koiralle ei jäänyt mitään aggressioita, joten puolustushaluksi tuli "kohtuullinen, hillitty". Terävyyttä puolestaan mitattiin testillä, jossa koira jätettiin yksin kiinni ja tuomari hyökkäsi kohti koiraa. Jälleen meidän vahtitollo näytti, että pikkuorava voi olla kova pala: Riimi aloitti haukun heti, kun tuomari lähestyi, eikä antanut periksi, vaikka tuomari löi lopulta kepillä seinää koira yläpuolella. Kun tuomari vaihtoi äänensävyn mukavaksi, Riimi aloitti jälleen kiehnäämisen tuomarin jaloissa. Terävyydestä siis "kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua". Tuomari sanoi loppupuheessaan, että Riimi on koira, joka ei halua hyökätä ihmisen päälle, mutta puolustaa sekä itseään että laumaansa uhkaavassa tilanteessa loppuun asti. Onneksi arkielämässä ei ole tullut moisia tilanteita vastaan, mutta oli ihan hauska nähdä pikkuoravan reaktiot.

Pelottelukokeista oli vielä jäljellä haalari ja tynnyri. Koiran kanssa käveltiin kohti mytyssä olevaa haalaria, joka kiskaistiin äkisti ylös ja samantien alas. Koiralle ei annettu tilaisuutta tutkia myttyä, vaan samantien tehtiin äkkikäännös. Sitten käveltiin haalarin ohi ja kohta koiran perään laitettiin rämisevä tynnyri. Tynnyrillä mitattiin ennen kaikkea koiran temperamenttia, josta Riimille tuli arvioksi "erittäin vilkas". Kuten tuomari sanoi, tämä on todennäköisesti koiran suurin ongelma. Riimi on ihan valtavan nopea liikkeissään, eikä ohjaaja saisi olla yhtään jäljessä. Treeneissäkin se ehtii huomata tuhat asiaa, jos omistaja ei ole tarkkana sen kanssa, että koira keskittyy juuri siihen, mitä ollaan tekemässä. Eli temperamentin arvosana oli odotettavissa. Kovuudesta Riimille tuli "hieman pehmeä", mikä myös vastaa todellisuutta. Se on selvästi kovempi kuin Runo, mutta toisaalta melko ohjaajapehmeä. Yleensä Riimi ei muistele suuremmin pahoja tapahtumia, mutta se voi toisaalta liittyä myös temperamenttiin: kun tehdään jo seuraavaa asiaa täysillä, ei ehdi muistella edellistä. Testin lopuksi ammuttiin kaksi laukausta, joista ensimmäisen aikana olimme liikkeessä ja toisen aikana paikallaan. Riimille tuomioksi "laukausvarma", kuten olettaa sopikin.

Meillä on molemmat koirat nyt luonnetestattu, enkä voi kyllä muuta kuin suositella. Vaikka Riiminkin kohdalla olisi voinut aika hyvin etukäteen arvioida lomakkeen sisällön, tuli silti voimakas puolustushalu yllätyksenä. Toisaalta Runoa on helpompi lukea, kun tietää koiran heikkoudet. Jos jotakuta epäilyttää koiran testaaminen siksi, että koirasta paljastuu jotain epämiellyttävää, niin täytyy muistaa, että ei se testi koiraa muuta. Se vain antaa kahden ammattilaisen näkemyksen siitä, mitä koira mahdollisesti on. Mitä enemmän tollereitakin testattaisiin, sitä paremmin nähtäisiin rodun yleiset suuntaukset luonteen suhteen.

Kesä on lomailua varten, ja niin sitä toden totta on koirarintamalla lomailtukin. Runo on ollut koko kesän vanhempieni kanssa mökillä, eikä ole käynyt kotona kuin yhden viikonlopun. Riimi puolestaan juoksi juhannukselle asti, joten eipä senkään kanssa päästy treeneihin. Muutenkin koira oli niin omissa maailmoissaan, että eipä viitsinyt sitten muutakaan treenata. Juhannuksen jälkeen me lähdimme Pasin kanssa reissuun Ruotsiin ja Tanskaan, ja Riimikin liittyi mökin muonavahvuuteen.

Reissullamme kävimme Riimin pentujen isän, Måzartin, luona kylässä. Sekä Måzart että Andy-poika olivat todella hurmaavia - minä kun näin ne vasta ensimmäistä kertaa. Molemmat kerjäsivät rapsutuksia, ja Andy hulmusi perheen 6-kuisen hovawartin kanssa ympäriinsä. Nyt on entistä hauskempi seurata pentujen kasvua, kun on nähnyt isänkin livenä. Onneksi ainakin isän rauhallisuus on tuntunut periytyvän aika monelle pennulle, sillä yksikään niistä, jotka olen tavannut, ei ole vaikuttanut yhtä reikäpäälle kuin Riimi pienenä. Sehän muunmuassa juoksi useita kertoja päin seinää...

Tänä kesänä olen innostunut mejäilemään. Koska Runo on mökillä, olen saanut hakata päätä seinään Riimin kanssa, jonka temperamentti ei ole paras mahdollinen lajiin... Vaikka koira jäljestäisi jälkitarkasti, se tekee niin paljon liikettä edestakaisin jäljen päällä, että kulkee varmaan kolminkertaisen matkan. Olemme treenanneet jälkitarkkuutta kulmilla niin, että olen pysäyttänyt koiran aina miettimään suuntaa ottamalla valjaista hetkeksi kiinni. Makauksia olen koittanut vahvistaa erilaisilla hajuliemillä. Tällä hetkellä kanaliemi on tuntunut toimivimmalle vaihtoehdolle. :) Minulla ei ole mitään käsitystä, miten mejää oikeasti pitäisi kouluttaa, kun Runo on ollut luonnonlahjakkuus, mutta ainakin Riimin jäljestys on parantunut. Helteiden vuoksi olemme ajaneet tuoreita jälkiä, koska muutoin jäljet tuntuvat kuivuvan metsään niin hyvin, ettei koira jaksa keskittyä.

Tänään kävimme pitkästä aikaa tokoilemassa ihan tuossa "omalla kentällä". Sai taas huomata, että kyllä sitä voi olla tyhmä ja ymmärtämätön... Teimme Rimpen kanssa luoksetulon pysäytystä, joka on ollut ongelmallinen liike. Koira on hiippaillut tosi pitkästi aina käsimerkin jälkeen, eikä tahdo pysähtyä. Kun sama jälleen toistui, vahvistin käskyä top- eli seisomiskäskyllä. Koira pysähtyi kuin seinään. Niinpä jätin käsimerkin pois ja kokeilin pelkkää suullista käskyä. Nyt meillä on valmis luoksetulon pysäytys. :) Muutenkin avoimen liikkeet alkaa hahmottua, joten eiköhän me syksyllä mennä kisaamaan.

Alla vielä Måzart ja Andy kerjäämässä Pasilta rapsutuksia.

Tämän vuoden tollerileiri oli meidän perheen kohdalla poikkeuksellinen, sillä meillä ei ollut omat koirat matkassa lainkaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Riimin olisi pitänyt lähteä Pasille treenikaveriksi, mutta viikko sitten alkaneet juoksut vesittivät suunnitelman. Runo puolestaan oli lähetetty mökille jo hyvissä ajoin ennen leiriä hoitoon. Niinpä päädyimme viemään Riimin Pasin vanhempien luokse viikonloppukoiraksi, ja Pasi pyysi Leevistä itselleen treenikaverin. Minä puolestani koulutin taipparikoiria Vivin kanssa.

Leirillä oli mukana viisi Riimin kahdeksasta pennusta, joista kahta en ollut nähnyt pentuajan jälkeen. Söpöjä junnuja tuntuivat kaikki olevan. Pennut ovat kasvaneet melko hitaasti - tai ainakin muistelen omien koirien kasvaneen nopeammin - mutta kaipa lopputulos on sitten sitäkin laadukkaampi. :) Pennuista Torsti alkaa lähennellä äiskän mittoja, ja selän leveydessä poitsu on tainnut mennä jo ohi. Muut ovat vähän rimppakinttuisempia malleja vielä tässä vaiheessa. 

Pasi ja Leevi osallistuivat rally-tokoon. Pieniä ongelmia oli ollut käskysanojen kanssa, kun ohjaaja ei oikein ollut tiennyt, millä sanalla koiran saa vaikkapa seisahtumaan. :) Muutoin äijä-yhteistyö oli toiminut oikein hyvin, ja kaksikon kontaktia oli oikein ihailtu. Sen verran, mitä itse ehdin treenejä vilkuilla, laji vaikutti ihan huippukivalle. Nyt odotellaan kieli pitkällä sen rantautumista Ouluun (ja toivotaan, että treenejä järjestettäisiin yöaikaan, että niihin ehtisi...;).

Meidän taipparikoulutusryhmässä oli oikein mukavia koirakoita. Vivin kanssa kouluttaminen tuntui mukavalta, ja ajatukset taisivat mennä aika hyvin yksiin. Kävimme läpi taippareiden osa-alueet, ja sen lisäksi pyrimme antamaan treenivinkkejä jatkoa ajatellen joka koirakolle. Toivottavasti omistajat uskaltautuvat kokeisiin asti!

Muutoinkin leirillä oli kivvaa! Lauantain 20-vuotisjuhlallisuuksien jälkeen juhlat jatkuivat vielä mökillä puoli kahteen saakka, eikä sitten tarvinnut paljon unta houkutella. Sen sijaan sunnuntaiaamuna olisi voinut kyllä nukkua vielä muutaman tunnin... Kotimatka sujui hyvin hiljaisissa merkeissä, eikä viiden tunnin ajon jälkeen olisi millään jaksanut lähteä vielä ajelemaan Muhokselle koiran hakuun, mutta oli kyllä mukava saada oma sessekin kotiin. Tosin mökkikaveri-Torsti muistutti niin paljon äitiään, että se lievensi ikävää mukavasti. :) Kiitos kaikille jälleen kerran mukavasta leiristä!

Viime viikon keskiviikkoaamuna olin hädin tuskin hereillä, kun tuli jo puhelu, että kiinnostaisiko mejä-koepaikka viikonlopulle. Yksi kokeeseen osallistuva narttu oli tullut juoksuun, eikä varakoiriakaan ollut enää saatavilla. Lupauduin mukaan, ja myöhemmin koiran tietoja lähettäessä päätin ilmoittaa Runon meidän koirista matkaan.

Pyhännän maastot olivat tosi mukavia. Osa AVO-jäljistä oli jäkäläkankaalla, osa oli vähän vaihtelevammassa maastossa, mutta kaikilla jäljillä oli mukavasti korkeuseroja. Jäljentekopari oli oikein kokenut ja mukava, joten kohtuullisen nopeaan tahtiin saimme jälkemme vedettyä lauantaina. Jouduin lauantaina ottamaan molemmat koirat matkaan, joten ajelin illalla takaisin Ouluun viemään Riimin Annalle hoitoon. Annalla ja Leevillä oli ollut hieno päivä, sillä Ylikiimingistä oli tarttunut matkaan NOU1! 

Sunnuntaina arpa toi Runolle jäljen numero 3 ja opastettavanani oli jälki 2. Opastettavana oli nuori mäykky, joka teki varsin vakuuttavaa työtä. Runo veti miljoonatuhatta kierrosta, kun otin sen autosta. Se oli menossa täysillä jäljelle jo pitkään, kun odottelimme opasta sorkanviennistä takaisin. Jäljelle koira lähti tapansa mukaan rauhallisesti. Välillä minä olin joukon viimeisenä, kun sekä tuomari että opas kävelivät edelle Runon hitaan tahdin vuoksi. Ensimmäisen osuuden lopulla Runo teki selvän poikkeaman jäljeltä, mistä tuli hukka. Täytyi sekin ihme ilmeisesti nähdä, että meidän vullukka lähtee riistan perään! Jäljellä oli todella paljon tuoreita hirvenjälkiä, ja yhdet saivat koiran lähtemään perään. Toinen osuus sujui jälleen mallikkaasti. Kulmalla Runo alkoi tapansa mukaan rengastaa, mutta yhtäkkiä rengastuksesta ei meinannutkaan tulla loppua - taas ne hirven jäljet! Laskin jo sekunteja, milloin toinen hukka tulee... Sitten koira alkoi syödä ruohoa. Tässä vaiheessa ilmoitin tuomarille, että eiköhän kaikki lähdetä kotiin, mutta Välitalon Jukka käski vielä odotella. Runo lähtikin samantien jäljestämään ja kulki suoraviivaisesti kaadolle, jota nuuski pitkään ja nouti lopulta minulle.

Metsästä tullessa olin ihan maani myynyt, mutta päivän mittaan alkoi kuitenkin ajatukset kirkastumaan. Meidän ongelmakohta eli makausten merkkaukset olivat ihan mielettömän hyviä! Siihen saa tosissaan olla tyytyväinen. Ja siihenkin olin lopulta tyytyväinen, että Runo otti vain yhden hukan, vaikka hirvenjälkiä ja ihan tuoreita jätöksiä lojui jäljellä tuhkatiheään. Paljon koirille tulikin nollia hirven perään lähtemisistä. Oli ihan mukavaa käydä kolmen vuoden tauon jälkeen mejä-kisoissa. Ehkä seuraavia ei tarvitse odotella ihan niin pitkään...

Rimpen kanssa on hurahdettu ihan agility-tyypeiksi. Molemmat tykkää lajista tosi paljon. Tässä vaiheessa on jo selvää, että kontakteja saa hieroa tosissaan, kun koiralla on VAUHTIA, mutta kohta alkavan kesäloman aikana olisi tavoite ainakin kerran viikossa käydä itsenäisesti treenailemassa ohjattujen treenien lisäksi. Suosikkieste on jo nyt putki, johon voi livahtaa aina sopivan hetken tullen. Tokossa olemme edenneet mukavasti noudossa, joka on ollut ongelmallinen liike. Metallikapula on vähentänyt paljon kuumumista, sillä sitä ei selvästikään ole kiva ottaa suuhun. Kun metallinoutojen jälkeen tekee puukapulalla noudon, ei koira pure kapulaa kuin vähän (= ihan riittävän vähän kisoihin). Nyt pitäisi vielä saada luoksetulon pysäytys paremmaksi, niin voitaisiin mennä kokeilemaan AVO-luokkaa. Hui!