Archive for maaliskuu 2014

Kevät?

Talvi oli näköjään aika lyhyt. Oulustakin on jo lumet lähes sulaneet. En kyllä muista omana elinaikanani olleen tällaista talvea! Ei taida kannattaa enää haaveilla hiihtolenkeistä kantohangella tälle keväälle…

Tavu ja lempilelut

Tavu ja lempilelut

Tavusta on kasvanut edellisen päivityksen jälkeen iso tyttö. Ikää on jo yli seitsemän kuukautta. Ensimmäinen aikuisten ruokapussi korkattiin eilen, joten siinäkin mielessä pikkupentuaika on jo mennyttä. Uudeksi ruoaksi otettiin kokeiluun Acanan Grasslands. Pienellä on vähän töhninyt korvat viime aikoina, joten toivottavasti se vaiva myös poistuisi ruoanvaihdon myötä.

Pentukurssi saatiin myös päätökseen, ja Tavu sai oikein toikkarin, että hyväksytysti läpäistiin. :) Pentukurssilla treenattiin paljon kontaktin pitämistä omistajaan, kun lähellä on erilaisia häiriöitä, kuten namilautasia ja muita koiria. Älyttömän hyviä harjoituksia ihan kaikkia lajeja ajatellen. Jatkoimme sitten seuraavalla viikolla suoraan tokon peruskurssille. Siellä on aloiteltu perusasennon ja seuraamisen treenausta. Lisäksi on tehty erilaisia takapään käyttöä harjoittavia treenejä, kuten peruutusta ja takapään liikuttamista, kun etutassut ovat pesuvadin päällä.

Vatiharjoittelua

Vatiharjoittelua

Noutotreenit ovat edelleen hyvin vaatimattomia. Pari damin nakkausta jonkun metsälenkin päälle… Nyt pitää ihan oikeasti alkaa treenailemaan joka päivä joku pikkujuttu, että päästään siinäkin lajissa eteenpäin. Noloa, ettei saada muka mitään tehtyä.

Riimi on ollut vähän masentuneen oloinen viime aikoina. Se ei enää halua leikkiä Tavun kansssa. Osoittaneeko sitten aikuisuuttaan sillä? Metsälenkeillä Riimi pitää niin suurta etäisyyttä Tavuun (ja omistajaan), että välillä meinaa mennä hermot, kun tyyppiä ei näy missään. Pitää yrittää keksiä sille nyt kaikkea kivaa touhua, ettei reppana aivan ahdistu! Viime kesänä Pasi ja Riimi treenailivat tollerileirillä frisbiehommia. Kiekot on kaivettu taas esille, että saataisiin leikkisä Riimi takaisin! :)

Riimi ja Pasi viime kesänä leirillä.

Riimi ja Pasi viime kesänä leirillä.

Tytöt saivat jäädä hoitoon viime viikoksi, kun me olimme lomareissulla. Tavu meni Luna-labbiksen ja Tähti-tollerin kaveriksi. Ensimmäinen hoitoreissu oli sujunut oikein mallikkaasti. Tavusta ja Lunasta oli tullut bestikset. Kuulemma oli oikein söpö hoitolainen. Kiitos avusta Lea ja Antti! Riimi liittyi Runon ja Otun jatkoksi laumaan vanhempieni luokse. Runo on nyt asunut täysin siellä, eikä Riimiä haettaessa ollut yrittänytkään lähteä Pasin matkaan. Vanhainkodissa on siis ilmeisen mieleistä köllötellä päivät sohvilla ja syödä välipaloja.