Tag Archive for joopa joo

Koiran hoito-opas

Kun kävimme Tavun kanssa viime viikolla rokotuksilla, saimme mukaamme kivan ”äitiyspakkauksen”. Se oli reppumainen pussukka, jossa oli säkki Virbacin penturuokaa sekä muutamia koiran hoitoon liittyviä kirjasia. Avasin tänään ensimmäistä kertaa Orion Pharman kustantaman Koiran hoito-oppaan, jonka alaotsikkona on Koiran elämää elämäsi koiralle.

Ensimmäisen kerran silmä takertui hoito-oppaan tekstiin luvussa 1. Hankinta. ”Jos olet hankkimassa toista tai kolmatta koiraa – - . Vasta kun vanhempi koira on koulutettu sellaiseksi kuin perhe haluaa sen lopullisesti olevan, voidaan harkita toisen koiran ottamista.” Kuinkahan monessa kodissa olisi useampia koiria, jos tätä neuvoa noudatettaisiin? Milloin koiran koulutus on lopullisesti valmis? Hmm… Idealistista, etten sanoisi.

Lopullisesti koulutettu Riimi ja rasittava tyttärentytär

Lopullisesti koulutettu Riimi ja rasittava tyttärentytär

Selailin lehtistä läpi eteenpäin ja havaitsin, että kolmoslukuja on kaksi. Niistä jäljemmässä, koulutuksesta kertovassa luvussa tajusin, että meillä alkaa olla aikamoinen kiire. Alaluvussa Sosiaalistaminen luetellaan asioita, joihin koiranpentu tulisi totuttaa alle 4 kk:n ikäisenä (toim. huom. Tavulla siis ikää 3 kk). Kursiivilla oleva teksti on suoraa lainausta:

- eri-ikäisiin ihmisiin: vauvoihin, lapsiin, aikuisiin, vanhuksiin, miehiin ja naisiin
Oukei, äkkiä nyt jostain vauva.

- erilaisessa vaatetuksessa oleviin ihmisiin: silmälasit, hattu, sadevaatteet, univormu ja kypärä
Tarjouduin heti vapaaehtoiseksi lähtemään Tavun kanssa tutustumaan univormuihin pukeutuneisiin miehiin.

- eri tavalla liikkuviin ihmisiin: ontuu, konttaa, juoksee, ryömii, kävelee kepin kanssa, kulkee rullatuolissa tai pyörällä
Ontuminen, konttaaminen ja ryömiminen ei liene ongelma näin pikkujouluajan lähestyessä, mutta rullatuolin hankkiminen voikin olla hankalampaa.

- muihin koiriin: pieniin, keskikokoisiin, isoihin, karvaisiin, karvattomiin, pentuihin, aikuisiin, uroksiin ja narttuihin
Eli nyt tarvittaisiin iso, karvaton koira, niin saataisiin monta kärpästä yhdellä iskulla. Anyone?

- muihin eläimiin: hevoset, lehmät, kissat, kanit, marsut, lampaat jne.
Jäin miettimään, että miksi v***ssa koira pitää sosiaalistaa marsuihin tai lampaisiin? Noh, onneksi me käytiin raveissa, niin onpahan nähnyt ainakin hevosen.

Raveissa pari viikkoa sitten

Raveissa pari viikkoa sitten

- eri kulkuvälineisiin ja liikenteeseen: auto, juna, lentokone, laiva jne.
Selvästi haiskahtaa Tallinnan-risteilyltä!

- ääntä pitäviin laitteisiin esim. pesukone, imuri ja ruohonleikkuri
Tässä ilmeisesti halutaan pitää huolta siitä, että koiraperheessä tehdään kotitöitä.

- ihmispaljouteen: juhlat, ostoskeskukset, näyttelyt ja koirakilpailupaikat
Hmm… Tavu oli mun synttäreillä, joten riittänee tästä kategoriasta. En aio viedä sitä muihin juhliin, sillä pureva pentu ja nailon eivät sovi yhteen. Enkä kyllä ole nähnyt muitakaan pentuja yleensä juhlissa, joten eivät muutkaan taida hoitaa sosiaalistamisen tätä puolta kovin hyvin.

- hississä ja portaissa kulkemiseen, liukkaalla lattialla kävelemiseen, parkkihalleihin, tuulessa heiluviin pyykkeihin, ampumiseen jne.
Parkkihalleihin?!? Jos koiraa ei aio käyttää ostoskeskuksissa, niin miksi pitäisi tottua parkkihalleihin? Enkä kyllä aio viedä pyykkejä syysmyrskyyn narulle vain siksi, että pentu näkee ne.

Noh, täytyisihän tuota ämpärissä kasvanutta nulikkaa oikeasti sosiaalistaa enemmän. Lupaan parantaa tapamme.

"Jos pentu on nöyrä sinua kohtaan, voit ärähtää sille sen purressa, näykkiessä tai roikkuessa vaatteissasi."

”Jos pentu on nöyrä sinua kohtaan, voit ärähtää sille sen purressa, näykkiessä tai roikkuessa vaatteissasi.”

Samassa koulutuksesta kertovassa luvussa sanottiin istu-käskyn opetuksesta seuraavaa: Häiriöharjoituksia voi tehdä jo 8-viikkoisen pennun kanssa: pennun istuessa käy kyykyssä, taputa käsiäsi, ota askel taaksepäin, vasemmalle, oikealle, juokse paikallasi, kopauta seinää tai vaikka pyörähdä itsesi ympäri samalla, kun kehut koiraa ”istu”-sanalla. Voin vain kuvitella sen riemun määrän, kun iloisesti hoen istu-sanaa ja kyykin ja juoksen paikallani. Tunnen melkein ne naskalit takapuolessani, kun innostunut pentu hyppii ympärillä.

Ja eihän meidän 13-viikkoiselle ole vielä opetettu yhtään käskyä. Paitsi että se tulee luokse, kun Ylvis laulaa: Ring-ding-ding-ding-dingeringeding! Gering-ding-ding-ding-dingeringeding! Gering-ding-ding-ding-dingeringeding! Haluan niin nähdä nome-tuomarin ilmeen, kun alan laulaa tuota biisiä, kun koira on saanut variksen suuhun.

Mutta onhan se ihan söötti!

Mutta onhan se ihan söötti!