Tavu tuli kotiin!

Pitkän pohdinnan jälkeen teimme päätöksen, että kolmas koira on perheeseemme tervetullut. Mietintävaihe oli tosin aika pitkä, emmekä tehneet lopullista päätöstä, ennen kuin pennut olivat jo maailmassa.

Tavu 8 vkoa

Tavu 8 vkoa

Anna-kasvattaja laittoi keväällä viestin, että Lysti on astutettu Aqulla. Lysti ja noin puolet sisaruksista ovat meille hyvin tuttuja, sillä Lysti on Riimin pentu. Tiesimme, että Lystissä on paljon sellaisia piirteitä, joita tulevalta koiralta haluamme. Pyysin Aqun omistajan yhteystiedot ja kyselin uroksesta monenlaista. Saimme onneksemme kutsun Espooseen tulla katsomaan Aqua. Vietettyämme päivän Aqun ja Annen seurassa olimme sitä mieltä, että Aqun rauhallisuus ja kontaktinhaluisuus olivat oikein sopivaa vastapainoa melko energiselle Lystille.

Tässä vaiheessa vihjasin Annalle, että me voitaisiin olla kiinnostuneita ottamaan pikkuneiti lauman jatkoksi. Kun pennut syntyvät torstain ja perjantain välisenä yönä, pyysin viikonlopun loppuun asti miettimisaikaa. Lopulta Pasi tokaisi sunnuntai-iltana, että ilmoita, että meille tulee se pentu. :)

Tavu on kotiutunut hurjan reippaasti. Ei ole ollut itkeskelyjä tai muutakaan, mutta sen sijaan pieni blondiini on ihastuttanut hyväntuulisuudellaan ja sopeutumiskyvyllään. Toki väsymysvillit ovat aika raastavia meille ihmisille, mutta niitä on tietysti kaikilla koiran- tai ainakin tollerinpennuilla. Tarpeet tulevat pääasiassa ulos, joten jospa siisteyskasvatuksessa päästäisiin yhtä helpolla kuin Riimi-mummon kanssa.

Riimi ei ole ollut kovin ihastunut uuteen tulokkaaseen. Se sietää Tavua lähellään, mutta leikkiinkutsut ja hännän metsästys saavat mummon ääntelemään siihen malliin, että pentu ymmärtää lopettaa. Runosta ja Tavusta tulee varmasti hyvät leikkikaverit, kunhan Tavu kasvaa sen verran, että ne pystyvät kunnolla leikkimään!

Mitä Tavusta sitten isona tulee? Tähän mennessä on huomattu, että ainakin riista maistuu. Kasvattajalla Tavu on nähnyt (=höyhentänyt) varista ja kotona pääsi tuoreeltaan koppelon makuun. Metsästyskaveri Riimin jatkajaksi olisi pienestä tarkoitus saada. Muut harrastukset sitten katsotaan sen mukaan, millaisia taipumuksia vaikka jäljelle tai tokoon koiralla ja omistajilla on. :)

 

Comments are closed.